hae painamalla EnterShowing all results:Tuotteita ei löytynyt.
Miksi ostaa yrityskannettava markettikoneen sijaan? Näitä asioita et tiennyt!
Yrityskannettavat nimensä mukaisesti on tarkoitettu alkuperiään yrityskäyttöön ja yrityskäyttö tarkoittanee sitä, että kannettavien tulee kestää työkäytössä pidempään. Lyhyellä aikavälillä akun täytyy kestää pidempään ja pitkällä aikavälillä laitteen pitää olla enemmän huollettavampi kuin kuluttajakannettavat. Uusien yrityskannettavien ovh. hinnat pyörivät 790€ – 3500€, mutta käytettyjä saa samaan hintaan kuin uusia kuluttajakannettavia. Jos unohdetaan uutuuden viehätys hetkeksi ja keskitytään muihin aspekteihin.
Päivitettävyys/huollettavuus komponentti tasolla
Nykyajan trendinä on ollut jo pitkään tehdä kaikesta elektroniikasta hyvin saumatonta ja ohutta. Trendin aloittivat luultavasti puhelinvalmistajat, sillä puhelimista on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana vaikeampia purkaa ja huoltaa. Näkyvimpänä muutoksena vuosina 2012 – 2014 oli vaihdettavan akun poistaminen ja takakannen liimaaminen laitteen runkoon. Akkujen vaihtaminen tehtiin kuluttajalle vaikeaksi. Muutoksen toisena puolena saimme virtaviivaisemmat ja ohuemmat laitteet. Lisäksi kaikkia muutoksia mitä laitteiden rakenteeseen tehdään, perustellaan sitaatilla: “for the safety of our customers”.
Tietokoneet ja etenkin kannettavat tietokoneet ovat seuranneet trendiä perässä. Komponenttien vaihtaminen on tehty vaikeammaksi, varsinkin kuluttajalaitteissa. Jos käännät kuluttajakannettavasi ylösalaisin niin voit huomata, ettei siellä välttämättä ole yhdenyhtä ruuvia, ainakaan näkyvissä. Ruuvit on joko piilotettu “pehmustetassujen” alle tai sitten niitä ei ole ollenkaan.
Kuten voisi kuvitella, että pohja lähtisi irti ruuvien irrottamisen jälkeen, niin usein se ei mene niin. Yhä useampi kannettava purkautuu näppäimistökannen kautta. Näppäimistökansi on puolestaan kiinni muovisilla klipseillä jotka melkein aina halkeavat irroittaessa, ainakin osittain. Näppäimistökannen irti saaminen lopusta rungosta ei lopu pelkkiin klipseihin, vaan siellä erilaisia ohuita kaapeleita, jotka ovat helposti rikkimeneviä ja usein todella lyhyitä. Mukavia työasentoja siis!
Useissa kuluttajatietokoneissa, laitteen purkaminen alkaa näppäimistökannen irroituksella. Se voi välillä olla hankalaa!
Kun vihdoinkin pääsemme näkemään itse myllyn sisälle eli tässä tapauksessa emolevyn, niin voimme huomata erilaisia hämmentäviä asioita.
Riippuen huoltoimenpiteestä tai päivityksestä, mitä laitteelle ikinä halutaankaan tehdä, niin kaikki ei välttämättä ole niin simppeliä kuin voisi kuvitella
Huoltoesimerkkejä
Jos laitteesi käy kuumana ja tuuletin pyörii jatkuvasti täydellä teholla, niin ensimmäinen huoltotoimenpide voisi olla, että pölyt puhdistetaan lämpösiilistä ja prosessorin kuivuneet lämpötahnat vaihdetaan. Joissakin kannettavissa tietokoneissa emolevy on käännetty ns. “Ylösalaisin” purkusuuntaan nähden. Ennen kuin saat lämpösiilen irti, jotta pääsisit puhdistamaan pölyt ja vaihtamaan lämpötahnat, joudut purkamaan koko emolevyn kaikkineen oheislaitteineen. Good luck with that!
Tässä kuluttajakannettavassa voi vaihtaa akun ja kiintolevyn näppäimistökannen irroituksen jälkeen, mutta keskusmuistin lisääminen, lämpötahnojen vaihto ja lämpösiilen puhdistus vaati koko emolevyn irroituksen.
Jos puolestaan laitteesi tallennustilaa on vähän tai se käy todella hitaasti, niin huoltotoimenpide voisi olla, että tallennustila vaihdetaan isompaan tai tallennustila vaihdetaan nykyaikaiseen puolijohde (SSD) – levyyn. Huonoimmassa tapauksessa voidaan huomata ettei kiintolevyä ole ollenkaan, ainakaan siinä muodossa missä se ollaan totuttu olemaan. Etenkin halvempiin kannettaviin tietokoneisiin laitetaan suoraan emolevylle juotetut eMMC – Muistit. Ne ei ole vaihdettavissa 🙃
Pakko vielä näistä naurettavista eMMC – muisteista sen verran sanoa, että ne ovat vielä usein todella pieniä kapasiteetiltaan. Joissakin vain 64GB! Tuosta tilasta karkeasti puolet menee käyttöjärjestelmälle ja puolen vuoden kuluttua järjestelmäpäivityksetkään eivät asennu, kun levyllä ei tarpeeksi tilaa. Sitten voimme yhdessä tuumin vain tokaista, ei tätä ole järkevää korjata😂
En nyt rupea tässä tekstissä käymään kaikkia huoltotoimenpiteitä läpi, mutta kuten olet varmaan sisäistänyt, niin valmistajien ratkaisut eivät kovin hyvin palvele helposti huollettavuutta.
Varaosien saatavuus
Mitä tulee kuluttaja ja yrityskannettavien varaosien saatavuuteen, niin yrityskannettaviin löytyy uusia akkuja ja muita varaosia vielä vuosienkin päästä, toisin kuin kuluttajalaitteisiin. Kuluttajalaitteiden mallimerkinnät ovat kanssa hyvin sekavat, joten akun löytäminen voi pahimmillaan viedä rahat kahteen kertaan, sillä väärän akun tilaamisen todennäköisyys on ilmeinen.
Muun muassa tämän takia me emme Huoltokukolla tilaa tietokoneisiin akkuja tai muitakaan varaosia pelkän “Mallinumeron perusteella”, vaan haluamme tarkastaa laitteen tai ensisijaisesti vaihdettavan osan mallin itse. Tämä koskee näyttöpaneeleja, näppäimistöjä ja oikeastaan jokaista osaa tietokoneessa.
Huolto-ohjeet
Yrityskannettavista ja pöytätietokoneista löytyy internetistä myös huolto-ohjeita, mitä kuluttajalaitteiden osalta ei tahdo oikein löytyä. Huolto-ohjeesta on muutakin hyötyä kuin pelkästään tieto siitä miten joku asia tehdään, vaan sieltä löytyy yleensä myös alkuperäiset osakoodit, räjäytyskuvia unohtamatta.
Kuluttajalaitteiden osalla joutuukin tyytymään itseopiskeluun tai etsimään YouTubesta “disassembly”-videoita.
Tässä DELL:in yrityskannettavassa kaikki tärkeät huoltotoimenpiteet on tehtävissä vain alaluukun irroituksen jälkeen. Lisäksi huoltotoimenpiteisiin löytyy ohjeet sekä räjäytyskuvat suoraan valmistajan sivuilta!
Pääosin järjestelmän turvallisuudesta vastaa käyttöjärjestelmä ja sen turvaominaisuudet. Kuitenkaan käyttöjärjestelmä ei ole ainut järjestelmä mikä tietokoneessa on, sillä tietokoneen emolevyllä pyörii BIOS tai UEFI – Järjestelmä. BIOS tai UEFI- järjestelmä vastaa tietokoneen toiminnasta komponenttitasolla mm. Miltä levyltä- ja missä järjestyksessä tietokone käynnistetään. BIOS / UEFI asetuksiin pääseekin muokkaamaan asetuksia ennen käyttöjärjestelmän käynnistymistä.
Kuitenkin BIOS ja UEFI järjestelmissä esiintyy bugeja ja tietoturva-aukkoja, joita valmistajat paikkaavat erillisellä päivityksellä. Näiden järjestelmien saastuttaminen esimerkiksi tietokoneviruksella on harvinaista, muttei mahdotonta. Mikäli nämä järjestelmän toiminnan kannalta tärkeät osat saastuvat, niin valitettavasti siinä ei mitkään virusturvat auta, eikä niitä usein voida tunnistaa niillä.
Tietokoneissa kuten myös muussa kuluttajaelektronikassa, järjestelmäpäivityksiä jaetaan 2-3 vuotta laitteen julkaisun jälkeen, kunnes se loppuu kuin seinään. Yrityskannettavissa asia on täysin eri.
Otetaan esimerkkinä meilläkin paljon myyty Hp ProBook 650 G2, joka on julkaistu 2016 alkuvuonna. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä tämä tietokone on saanut viimeisimmän BIOS – päivityksen 15. elokuuta 2022, eli yli kuusi vuotta julkaisun jälkeen.
HP Probook 650 G2 Yrityskannettavaan on tullut tietoturvapäivityksiä aina vuoteen 2022 asti.
Vasta esimerkkinä kuluttajille suunnattu ASUS Vivobook Flip 14 TP412UA, joka on julkaistu vuonna 2018. Tämän tietokoneen viimeinen BIOS – päivitys on 09. syyskuuta 2019, eli päivityksiä on tullut alle kaksi vuotta julkaisun jälkeen.
Huoltokukon käytettyjen kannettavien ja pöytäkoneiden kunnostamisprossiin kuuluu muiden huoltotoimenpiteiden lisäksi myös BIOS – järjestelmän päivitys aina uusimpaan versioon. Tällöin käytössäsi on uusin ja turvallisin versio tietokoneesta käytettäväksi.
Bloatwaren määrä
Ostaessasi kuluttajille suunnatun tietokoneen saatat huomata järjestelmän sisältävän kaikennäköisiä “assitantteja”, “virustorjuntojen testiversioita” ja muita outoja ohjelmia. Näiden ohjelmien nimissä on trendikkäitä nimiä kuten: “Turbo”, “Hyper”, “COOL”, “Quiet” jne. Eikä harvallakaan ole mitään hajua mitä nämä ohjelmat edes tekevät.
Meillä myytävissä yrityskannettavissa bloatwaren määrä rajoittuu ainoastaan, mitä Windows – käyttöjärjestelmä tarjoaa sekä perusohjelmistopaketin. Lisäksi asennettuna ovat tietokoneen toiminnan kannalta välttämättömät ajurit ja niiden apuohjelmistot.
Ohjelmistopakettiimme kuuluu myös täysin ilmaiset:
Google Chrome
Mozilla Firefox
VLC Media Player
Libre Office
Adobe PDF Reader
Windows Defender – Virustorjuntaohjelmisto
Jos et käytä jotakin yllämainittuja ohjelmistoja, voit poistattaa ne helposti itse.
Summa summaruum
Uutuuden viehätys ajaa monia kuluttajia ostamaan ennemmin uuden tuotteen kuin käytetyn sellaisen. Tekemiemme kyselyiden mukaan, moni ei tiedä, uskaltavatko he ostaa käytettyä. Kuitenkin useissa tapauksissa voi olla, että käytetty laatutietokone kestää pidempään mitä juuri tehtaalta tullut.
Mikä tahansa liiketoimintamalli perustuu voiton tekemiseen, eikä se meidänkään tapauksessa ole poikkeus. Huonoa bisnestä olisi myydä tavaraa joka ei täyttäisi asiakkaiden odotuksia sen eliniästä. Silläpä voimme tarjota asiakkaillemme 24KK TAKUUN jokaiselle meillä myytävälle yritystietokoneelle ilman eriveloitusta, sillä ne ovat oikeasti sen verran laadukkaita. Takuuaika on siis pitempi, mitä monella muulla uudella laitteella on.
Oletko koskaan miettinyt miksi kannettavan tietokoneen akku tyhjenee tietokoneen ollessa sammutettuna? Lithium-ion akkujen ominaisuuksiin kuuluu, että se purkaa ajansaatossa varaustaan, mutta akun varaustason laskemiseen on myös toinenkin syy. Sammuta painike ei sammuta tietokonetta kokonaan Windows 10 käyttöjärjestelmässä on sisäänrakennettu ominaisuus Hybrid -shutdown ja se on vakiona asetettu päälle kaikissa tietokoneissa. Sammuttamalla tietokoneesi normaalisti virtapainikkeen tai …
Tällä sivulla saat vielä jonain kauniina päivänä lukea koko Huoltokukon historian, joka neljännen (jep) y-tunnuksen myötä ulottuu nykyisin jo vuoteen 1967. Meininki ihan Back To The Future.
Harmillisen useasti meille tulee tietojen pelastukseen tietokone, joka ei enää käynnisty käyttöjärjestelmään. Teknikkona ensimmäiset ajatukset ovat kovalevyssä, joka luultavasti on mennyt rikki. Kysymme, että onko laitteessa tärkeitä tietoja. Vastaus yleensä onkin, että koneella on vuosien varrelta tuhansittain kuvia ja pahimmassa tapauksessa jonkun yrityksen vanhanaikainen POP-Sähköposti. Miksi säännöllinen varmuuskopiointi on tärkeää? Tietokoneen komponenteista kovalevy on paikka, …
“Minulla meni puhelimesta näyttö rikki, eikä siitä näe mitään. Saako laitteestani olevat kuvat ja tiedot jollekin muistitikulle?” Tämän kuulemme useamman kerran viikossa. Kerromme nyt mitkä ovat vaihtoehdot tietojen pelastamiseen rikki menneestä puhelimesta. Näytön ollessa rikki -> Uutta näyttöä käytettävä laitteessa paikallaan tiedonsiirron ajan Emolevyn ollessa rikki -> Voi olla että mitään ei ole tehtävissä (tutkitaan …

Tutustu käytettyjen kannettavien valikoimaamme:
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen!
Dell Latitude 7390 i5/8350U/16GB/256SSD/13/FHD/4G/ W10P/A-/B
Näppärä Dell 7390 Latitude 8. sukupolven tehokkaalla prosessorilla ja 4G modeemilla edullisesti!
1 varastossa
Dell Latitude 7300 i5/8365U/16GB/256SSD/13.3/FHD/ W10P/B/A+
Upea Dell Latitude 7300!
1 varastossa
Dell Latitude 7390 i5/8350U/8GB/256SSD/13/FHD/ W10P/A-/A+
Näppärä Dell 7390 Latitude 8. sukupolven tehokkaalla prosessorilla edullisesti!
1 varastossa
Dell Latitude 7390 i5/8350U/8GB/256SSD/13/FHD/4G/ W10P/A-/A+
Näppärä Dell 7390 Latitude 8. sukupolven tehokkaalla prosessorilla ja 4G modeemilla edullisesti!
1 varastossa
Lisää käytettyjä kannettavia
Tietoturva ja turvallisuus
Pääosin järjestelmän turvallisuudesta vastaa käyttöjärjestelmä ja sen turvaominaisuudet. Kuitenkaan käyttöjärjestelmä ei ole ainut järjestelmä mikä tietokoneessa on, sillä tietokoneen emolevyllä pyörii BIOS tai UEFI – Järjestelmä. BIOS tai UEFI- järjestelmä vastaa tietokoneen toiminnasta komponenttitasolla mm. Miltä levyltä- ja missä järjestyksessä tietokone käynnistetään. BIOS / UEFI asetuksiin pääseekin muokkaamaan asetuksia ennen käyttöjärjestelmän käynnistymistä.
Kuitenkin BIOS ja UEFI järjestelmissä esiintyy bugeja ja tietoturva-aukkoja, joita valmistajat paikkaavat erillisellä päivityksellä. Näiden järjestelmien saastuttaminen esimerkiksi tietokoneviruksella on harvinaista, muttei mahdotonta. Mikäli nämä järjestelmän toiminnan kannalta tärkeät osat saastuvat, niin valitettavasti siinä ei mitkään virusturvat auta, eikä niitä usein voida tunnistaa niillä.
Tietokoneissa kuten myös muussa kuluttajaelektronikassa, järjestelmäpäivityksiä jaetaan 2-3 vuotta laitteen julkaisun jälkeen, kunnes se loppuu kuin seinään. Yrityskannettavissa asia on täysin eri.
Otetaan esimerkkinä meilläkin paljon myyty Hp ProBook 650 G2, joka on julkaistu 2016 alkuvuonna. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä tämä tietokone on saanut viimeisimmän BIOS – päivityksen 15. elokuuta 2022, eli yli kuusi vuotta julkaisun jälkeen.
HP Probook 650 G2 Yrityskannettavaan on tullut tietoturvapäivityksiä aina vuoteen 2022 asti.
Vasta esimerkkinä kuluttajille suunnattu ASUS Vivobook Flip 14 TP412UA, joka on julkaistu vuonna 2018. Tämän tietokoneen viimeinen BIOS – päivitys on 09. syyskuuta 2019, eli päivityksiä on tullut alle kaksi vuotta julkaisun jälkeen.
Huoltokukon käytettyjen kannettavien ja pöytäkoneiden kunnostamisprossiin kuuluu muiden huoltotoimenpiteiden lisäksi myös BIOS – järjestelmän päivitys aina uusimpaan versioon. Tällöin käytössäsi on uusin ja turvallisin versio tietokoneesta käytettäväksi.
Bloatwaren määrä
Ostaessasi kuluttajille suunnatun tietokoneen saatat huomata järjestelmän sisältävän kaikennäköisiä “assitantteja”, “virustorjuntojen testiversioita” ja muita outoja ohjelmia. Näiden ohjelmien nimissä on trendikkäitä nimiä kuten: “Turbo”, “Hyper”, “COOL”, “Quiet” jne. Eikä harvallakaan ole mitään hajua mitä nämä ohjelmat edes tekevät.
Meillä myytävissä yrityskannettavissa bloatwaren määrä rajoittuu ainoastaan, mitä Windows – käyttöjärjestelmä tarjoaa sekä perusohjelmistopaketin. Lisäksi asennettuna ovat tietokoneen toiminnan kannalta välttämättömät ajurit ja niiden apuohjelmistot.
Ohjelmistopakettiimme kuuluu myös täysin ilmaiset:
Jos et käytä jotakin yllämainittuja ohjelmistoja, voit poistattaa ne helposti itse.
Summa summaruum
Uutuuden viehätys ajaa monia kuluttajia ostamaan ennemmin uuden tuotteen kuin käytetyn sellaisen. Tekemiemme kyselyiden mukaan, moni ei tiedä, uskaltavatko he ostaa käytettyä. Kuitenkin useissa tapauksissa voi olla, että käytetty laatutietokone kestää pidempään mitä juuri tehtaalta tullut.
Mikä tahansa liiketoimintamalli perustuu voiton tekemiseen, eikä se meidänkään tapauksessa ole poikkeus. Huonoa bisnestä olisi myydä tavaraa joka ei täyttäisi asiakkaiden odotuksia sen eliniästä. Silläpä voimme tarjota asiakkaillemme 24KK TAKUUN jokaiselle meillä myytävälle yritystietokoneelle ilman eriveloitusta, sillä ne ovat oikeasti sen verran laadukkaita. Takuuaika on siis pitempi, mitä monella muulla uudella laitteella on.
Lisää artikkeleita
Tietokoneen sammuttaminen ei oikeasti sammuta sitä
Oletko koskaan miettinyt miksi kannettavan tietokoneen akku tyhjenee tietokoneen ollessa sammutettuna? Lithium-ion akkujen ominaisuuksiin kuuluu, että se purkaa ajansaatossa varaustaan, mutta akun varaustason laskemiseen on myös toinenkin syy. Sammuta painike ei sammuta tietokonetta kokonaan Windows 10 käyttöjärjestelmässä on sisäänrakennettu ominaisuus Hybrid -shutdown ja se on vakiona asetettu päälle kaikissa tietokoneissa. Sammuttamalla tietokoneesi normaalisti virtapainikkeen tai …
The “Meistä”
Tällä sivulla saat vielä jonain kauniina päivänä lukea koko Huoltokukon historian, joka neljännen (jep) y-tunnuksen myötä ulottuu nykyisin jo vuoteen 1967. Meininki ihan Back To The Future.
Mitä jos tietokoneeni hajoaa? Näin varmuuskopioit koneesi! Windows ja Mac
Harmillisen useasti meille tulee tietojen pelastukseen tietokone, joka ei enää käynnisty käyttöjärjestelmään. Teknikkona ensimmäiset ajatukset ovat kovalevyssä, joka luultavasti on mennyt rikki. Kysymme, että onko laitteessa tärkeitä tietoja. Vastaus yleensä onkin, että koneella on vuosien varrelta tuhansittain kuvia ja pahimmassa tapauksessa jonkun yrityksen vanhanaikainen POP-Sähköposti. Miksi säännöllinen varmuuskopiointi on tärkeää? Tietokoneen komponenteista kovalevy on paikka, …
Tietojen pelastus rikkinäisestä puhelimesta, tässä vaihtoehdot!